s Mammalaiffii: Uuden lastenhuoneen sisustus

tiistai 6. lokakuuta 2015

Uuden lastenhuoneen sisustus

Kesällä huomasimme, että pienestä Ainostamme oli kasvanut taitava kiipeilijä. Enää hän ei ollut tulossa sohvalta alas pää edellä, eikä meinannut pudota joka paikasta, johon hän kiipesi. Alkaisi olla aika siirtyä ison tytön sänkyyn.

Aikaisemmin olimme puhuneet, että kun sängyn vaihtaminen tapahtuu, niin vaihtaisimme samalla makuuhuoneita. Inka ja Aino saisi makuuhuoneestamme tyttöjen huoneen, ja minä ja tyttöjen isukki valloitettaisiin Inkan vanha huone, joka on aikamoisen pieni.

Tunnustelimme ajatusta mielessä pitkän aikaa ja bongasin tori.fi:stä tytöille vanhan arkun leluarkuksi (40e), jota aloimme pikkuhiljaa uudistamaan... Tyttöjen isukki maalasi arkun valkoiseksi Inkan kanssa useaan otteeseen (3 kerrosta maalia, 3 iltapäivän homma). Sitten arkku laitettiin eteisen nurkkaan kuivumaan ja odottamaan huoneiden vaihtoa. 

Vihdoin elo-syyskuun vaihteessa oli toiminnan aika =) 

Kertaheitolla vaihdoimme sänkyjen paikkaa. Iso homma sinänsä, kun sänkyjä oli pakko vähän purkaa, jotta saimme ne siirrettyä. Sitten siirtyi tyttöjen sohva, sitten Inkan vaatekaappi, lelulaatikosto, pöytä ja tuolit ja tottahan toki lelutkin.

Ensimmäisen päivän urakka oli valmis ja laitoin vielä sängyt nukkumakuntoon, jotta saisimme nukuttua yön.

Yleiskuvia huoneesta ja alhaalla oikealla on itse tuunattu vanha arkku.


Seuraavana päivänä menimme Ikeaan ostamaan Ainolle oman vaatekaapin, henkareita ja taulukehyksiä tyttöjen huoneen kuvia varten. Lisäksi mukaan tarttui seinään liimattavia sisustusperhosia =)

Iltapäivällä tyttöjen isukki kokosi Ainon vaatekaapin ja samaan aikaan minä laitoin verhot paikoilleen ja maalasin leluarkkuun pinkkejä yksityiskohtia. Oli muuten kivaa hommaa. Suosittelen =)


Tytöt leikkimässä kylvyn jälkeen huoneessaan ja ylhäältä löytyy Ainon sängyn kuva ja alhaalta Inkan sänky.


Seuraavana päivänä oli viimeistelyjen aika. Tein tyttöjen huoneen taulut valmiiksi asettelemalla kuvat kehyksiin ja ripustin ne seinälle. Veimme leluarkun eteisestä tyttöjen huoneeseen, yläkertaan. Laitoin tyttöjen lelut arkkuun, ja kirjat ja piirrustusvehkeet menivät Ikean "lelutorniin". Tyttöjen pöytä sai vahakankaasta pöytäliinan. Sängyt saivat satuolentoja koristeluiksi ja seinälle lenteli aikamoinen määrä perhosia. Vaatekaappien oviin löysi tiensä tyttöjen nimet, koottuna puisista kirjaimista. Lempipehmolelut löysi tiensä tyttöjen sänkyihin. Lopuista laitoin osan "lelutornin" päälle koristeeksi ja osa meni leluarkkuun. Pieni mattokin löysi tiensä lattialle pehmentämään tunnelmaa.


Tyttöjen huoneen tauluja (alhaalla vasemmalla vaarin maalaama Pepe-taulu, joka on tyttöjen suosikki).


Noin! Nyt huone oli juuri Inkan ja Ainon näköinen, heidän lempiasioitaan ja värejään täynnä. Äitinä tuli vähän sekametelisoppaolo (positiivisella tavalla), mutta tytöt ihastuivat huoneestaan niin paljon, että olin ihan märkä pusuista ja rytyssä haleista, kun he niin kovasti kiittelivät meitä. Loppuilta tytöillä menikin uudessa huoneessa leikkien. Iltapalalle lähteminenkin tuotti vaikeuksia, kun olisivat vaan halunneet olla uudessa huoneessaan. Vihdoin he kumminkin suostuivat lähtemään iltapalalle, kun sanoin "Ei tämä huone mihinkään katoa. Tämä on täällä iltapalan jälkeenkin ja huomennakin. Tämä on nyt teidän oma huone". 

Siitä lähtien tytöt ovat menneet samaan huoneeseen nukkumaan. Siitä alkoi Ainon isojen tyttöjen sängyssä nukkumisen harjoittelu, joka on mennyt vaihtelevasti. Välillä hän nukahtaa uuteen sänkyynsä helposti, välillä ei. Välillä Inka ei osaa rauhoittua siskon ollessa huoneessa, mutta usein kaikki menee hienosti ja molemmat tytöt nukkuvat tyytyväisenä omassa yhteisessä huoneessaan.

8 kommenttia:

  1. :D Meil on tänään samat asiat ollu mielessä! Just kirjoitin lastenhuoneen sisustuksesta kans. Ruu sais muuttaa isojen tyttöjen sänkyyn kohta, ja saa uuden huoneen sitä kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas :) Täytyykin lukea sun postaus huomenna kaffetauolla :)

      Ihastelin jo aiemmin teitin hienoa heinäseiväs -vaateripustuspaikkaa :)

      Poista
  2. Ompas teillä värikästä :) Meillä kans päivitetään asuntoo syksyks ja oon haaveillu tollaisesta projekti arkusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tosiaan värikästä :) Mitä lapsiin tulee, niin he tykkäävät paljon väreistä ja mitä värikkäämpää on, sitä tyytyväisempiä he ovat.

      Onneksi itsekin tykkään väreistä paljon, mutta eiköhän tämä runsas värikkyys aika hyvin rajoitu lastenhuoneeseen ;)

      Poista
  3. Onpa kivan ja toimivan näköinen huone <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Huoneen malli on hankala, mutta taidettiin saada se silti suht toimivaksi :)

      Poista
  4. Oi lastenhuoneen sisustus on ihanaa ♥ Meillä myös pojat muuttaneet samaan huoneeseen mutta sisustus on vielä kesken, odotan inspiraatiota (ja veronpalautuksia) ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Toteutus tosiaan vaatii kunnon inspiraatiota ja hyviä hermoja ;) Mutta onneksi lopputulos palkitsee tekijäänsä.

      Poista

Kiitos kommentistasi =)