s Mammalaiffii: Retkeilyä Paimion Luontopolulla

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Retkeilyä Paimion Luontopolulla

Tänään aamupäivällä kävimme retkellä Paimion luontopolulla. Otin kantoliinan mukaan Ainon kantamista varten, sillä en halunnut lähteä rattaiden kanssa hankalaan maastoon. Inka todennäköisesti kumminkin jaksaisi kävellä koko matkan, koska puolessa matkassa olisi kunnon evästauko. Eli eväät reppuun, kantoliina mukaan ja tytsyt metsäretkikuntoon ja ei kun menoksi!

Paimion Luontopolku


Luontopolku on monipuolinen ulkoilureitti Paimion Iso-Heikoisissa. Matkaa sinne on noin kuusi kilometriä Paimion keskustasta. Luontopolun varrella tapaa monen ikäisiä metsäalueita ja erilaisia luonnon maisemia kuten suoalueita, vesimaisemia ja avointa kalliomaastoa. Luontopolku on noin 4 km pitkä. TÄSTÄ pääset tutustumaan Paimion luontopolun esitteeseen.

Luontopolulta löytyy ihania maisemia, paljon erilaista kasvillisuutta, tunnelmallisia pitkospuita ja kaunista suomaastoa.

Sieltä löytyy myös pienokaisille vähän haastavampaa maastoa isoine juurakkoineen, "vesistön" ylitys pitkospuilla, jyrkähköjä kallioita ja isoja kiviä.

Taukopaikalla ja kävästiin me näkötornissakin katsomassa maisemia.

Taukopaikan katoksesta löytyy polttopuita, joilla saapi taukopaikalta löytyvän grillin mukavasti sytytettyä, kunhan itseltä löytyy tulitikut ja tulen sammuttamiseen tarvittavat välineet tai pullollinen vettä. Taukopaikka on korkealla kalliolla, joten se on paikka, jossa tuulee paljon. Kannattaa ottaa mukaan ylimääräistä vaatetta sitä varten, ettei tule kylmä. Taukopaikan vieressä on näköalatorni, josta näkee luontopolun maisemat korkealta ja saa käsityksen kokonaisuudesta.

Loppumatkasta polku oli haastavaa. Inka siirtyi mun kantoliinaan kannettavaksi ja Aino meni isänsä kannettavaksi.

Inka oli taukopaikalla vähän kylmissään, vaikka vaatteita oli runsaasti ja häntä väsytti kovasti, kun oli herännyt jo aikamoisen aikaisin. Joten Inka siirtyi mun kantoliinaan kannettavaksi ja Aino meni isänsä syliin kannettavaksi (seuraavalla kerralla tarvii ottaa molemmat kantoliinat mukaan).

Loppumatkasta polku oli haastavaa. Oli kalliokiipeilyä, pitkospuita, erittäin epätasaista maastoa ja tukiköysiä joutui jonkun verran käyttämään. Omat haasteensa loppumatkaan toi mun nukkuva pieni-isotyttö Inka, joka n. 13,5 kg painaa ja kokonsa vuoksi esti täydellisen näkyvyyden ja välillä jouduin menemään sivuttain esimerkiksi kalliota alas, että päästiin turvallisesti etenemään. Lihakset huusi välillä kyllä kunnolla armoa ja hiki virtasi! Mutta ajattelin vaan, että läski lähtee ja itkee mennessään ;) Onneksi mulla oli kosteuden kestävä takki päällä, niin mun kuumuuteni ei kastanut Inkaa.

Loppumatkasta alkoi jo tihuttaa vettäkin ja siksi meillä jäi Korsulla käymättä ja pari muutakin näköalapaikkaa, joten meille jäi ensi kertaankin uutta nähtävää! Ihan mukavaa!

Retkemme oli onnistunut ja mukava! Jos, et oo vielä Paimion luontopolulla käynyt, niin suosittelen!




#paimio #paimionluontopolku #retki #retkeily #retkeilypientenlastenkanssa #luontopolku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi =)