s Mammalaiffii: Parisuhteen ja taaperoelämän yhdistäminen ei oo helppoa, ei tosiaankaan!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Parisuhteen ja taaperoelämän yhdistäminen ei oo helppoa, ei tosiaankaan!

Parisuhdepohdintaa: Osa 3/3
 

"Kaksin aina kaunihimpi!"

Pitääkö se paikkansa? 



Parisuhteen ja taaperoelämän yhdistäminen ei ole helppoa. Se on tässä jo reilu kolmen vuoden ajan koettu. Tai no alussa oli "kultainen" vauva-aika, kun oli vain yksi lapsi, Inka, ja hän oli pienen pieni vauva. Nyt jälkeenpäin tarvii todeta, että silloin kaikki oli todella helppoa. 

Tosin meillä oli tässä vaiheessa ihan eri tilanne kuin tämän yhteistyön toisella äidillä, Tehtävänimike Äiti -blogin Lauralla, jolla oli samaisessa vaiheessa ihan tuore suhde, joka aiheuttaa vauva-aikaan omat haasteensa, mutta antaa siihen myös paljon positiivia näkökulmia. Lauran tarinan pääset lukemaan TÄSTÄ.

Inkan vauva-aikana kaikki oli tosiaan todella helppoa, vaikka kaikki olikin uutta ja ihmeellistä. Kyllähän vauvavuosi ravistelee suhteita, niin kuin Laura jutussaan totesi, mutta se on mielestäni hyvin pientä siihen verrattuna, minkälaisia haasteita taaperoaika asettaa parisuhteelle.

Inkan vauva-aikana me ei juurikaan stressattu mitään asioita. Ei vauva-arkea, eikä parisuhteestakaan millään tavalla. Silloin ei ollut työhuolia, eikä myöskään taloudellista ahdinkoa ollut vielä ehtinyt muodostumaan. Silloin vain oltiin ja nautittiin vauva-arjesta ja Inkan kehittymisestä. Vietettiin paljon aikaa perheenä ja voitiin kaikinpuolin hyvin!



Päätös toisen lapsen yrittämisestä oli helppo. Vaikka tiesimme sen aiheuttavan hankaluuksia opintoihini ja työelämääni, lähdimme yrittämään toista lasta hyvin mielin. Noin kuuden kuukauden päästä saimme tietää, että toinen pikkuinen oli saanut alkunsa ja asusteli nyt turvallisesti masuyksiössään.

Haastavampi arki alkoi oikeastaan noin puolessa välissä raskautta, kun raskausmasu alkoi olemaan aikamoisen iso ja lantioni löystyessä alkoi tuskainen loppuraskauden odotusaika. Siitä voit lukea lisää postauksestani "Toistamiseen äidiksi", jonka löydät TÄSTÄ.

Raskausmasu, liikkumisvaikeudet, toohottava taapero, parisuhde ja kodinhoito tuntuivat uskomattoman vaikealta ja haastavalta yhdistelmältä. Tämä taisi olla sitä aikaa, kun parisuhteemme ja kodinhoito lähti tästä asiasta jollain tasolla heikentymään. Jostain oli vain hellitettävä, kun sattui joka paikkaan niin hemmetisti! 

Hellyyttä ei kumminkaan ikinä ole puuttunut parisuhteestamme, mutta yhteistä aikaa ei juurikaan ole ollut siitä lähtien, jos mukaan ei lasketa perheen yhteistä aikaa. Ja kun kodinhoitoa mietitään, niin esimerkiksi imurointiin en pystynyt enää fyysisesti ollenkaan, lantion löystymisen tuomien tuskien takia.

Ainon synnyttämisen myötä tilanne vähän helpottui. Ei enää tuskia. Ei sellaisia, jotka estäisivät minua toimimasta kotimme eteen. Tilalle kumminkin tuli tilanne: tissitakiainen & lahkeessa roikkuva mustasukkainen taapero. Minä imetin, imetin, imetin ja imetin... Aino oli vauvanakin jo tosi kova syömään ja tykkäsi hengata tissillä, imien pitkään ja hartaasti, nauttien jokaisesta siemauksesta. Ihan kuin aikuinen olisi nauttinut todella laadukasta viiniä lasillisen, toivoen että se ei lopu koskaan, koska se on niin hyvää ja arvokasta, nautintona täydellinen. Samaan aikaan siskonsa toohottaessa ja yrittäessä saada huomiota ja kun siinä ei kauhean paljon pysty huomioimaan, muuten kuin sanoin, niin voi niitä mustasukkaisuuskohtauksia. Ei ne vissiin pahimmista päästä olleet, mutta kumminkin sellaisia, johon ei oltu totuttu.




Nämä ajat koettelivat myös meidän parisuhdettamme, sillä mieheltäni vaadittiin tänä aikana paljon! Hän oli se, joka antoi sitä Inkan paljon kaipaamaa huomiota enemmän ja hän oli myöskin se, joka haki mustasukkaisen typykän pois äitin ja vauvan helmoista roikkumasta, kiukuttelemasta... Hän oli myöskin se, joka kärsi myös huomion puutteesta ja joutui hoitamaan kodin askareetkin, koska olin vauvassa kiinni 24/7 tissittelyn takia. Miinustaen tietenkin pois päikkäriajat, joita oli Ainolla ikään nähden todella vähän. Oli paljon kivempaa tissitellä puoli unessa, kun oli hörppy kokoajan saatavilla ja kauhee huuto, jos tissin otti pois suusta. Joten jumissa oltiin!

Kuuden kuukauden iässä Aino luopui itsekseen tissistä ja silloin tilanne siltä osin helpottui ja minulla oli enemmän aikaa Inkallekin. Hänen kunnolla huomioiminen ei enää rajoittunut pikkusiskon päikkäriaikoihin, vaan hän sai muutenkin ansaitsemaansa huomiota. Nyt pystyin myös keskittymään silloin tällöin mieheni huomioimiseen ja kotiakin hoitamaan. Silti tämä kaikki oli tosi vähäistä, sillä Aino vei yhä paljon aikaani päivittäin.

Tässä vaiheessa aloin kaipaamaan hurjan paljon omaa aikaa, ilman ketään muuta. Jopa niin paljon, että minusta tuli hurjan alakuloinen, jopa masentunut ja olin myös itkuherkkä. Ihan kuin olisin taas ollut raskaana. Tein varmuudeksi jopa raskaustestin, mutta onneksi tulos oli negatiivinen. Tosin plussa olisi selittänyt kaikki tuntemukseni. Tällöin jopa mietin hetken, että olisiko minun parempi yksin lasten kanssa, mutta onneksi heräsin järkiini todella nopeasti! Mulla on ihan järkyttävän upea mies ja en ikinä haluaisi elää ilman häntä loppuelämääni! Niin auttavainen, kestää mun oikkuja ja on loistava isä lapsille. Ja ei, en tullut tähän päätökseen vain lasten takia, koska niin kuin Laurakin totesi, niin pelkästään lasten takia ei kenenkään tule olla yhdessä, silloin tilanteesta kärsii lapsetkin.

Mutta vaikka parisuhteemme onkin kestänyt loistavasti vauva-arjen, vauva-taapero arjen, taapero-taapero arjen ja nyt tällä hetkellä on pahin tähän astisista menossa eli taapero-leikki-ikäinen arjen, jolloin kummaltakin alkaa löytymään uhmakkaisia piirteitä. Kun omaa tahtoa on ja paljon, ja ymmärrys suuntaan ja toiseen ei vielä ole täydellistä, niin konflikteja tulee väkisin. Ja meidän vanhempien on oltava ne, jotka ymmärtää, auttaa, lohduttaa, tukee ja opastaa vaikeissakin asioissa rauhallisin mielin. Näiden asioiden hoitaminen on pois meidän jaksamisestamme ja näin ollen iltaisin olemme niin väsyneitä ja uupuneita, ettemme juurikaan jaksa toisillemmekaan enää huomioda suoda. Se on todella sääli ja toivottavasti asia helpottuu, kun Ainokin saavuttaa leikki-iän.

Tämän kaiken läpikäyminen on tehnyt parisuhteellemme sen, että emme osaa riidellä (emme kyllä ikinä ennenkään ole juurikaan riidelleet), vaan mieluummin asian vaan käy läpi omassa päässään ja antaa olla. Ei ole voimaa alkaa sanaharkkaan tms. Ei sillä, itse tykkään muutenkin mieluummin ns. neuvotella asioista ja täten löytää yhteisymmärryksen. Inhoan riitelemistä! Mutta kyllähän se joskus puhdistaisi ilmaa eli tekisi varmaan ihan hyvää. Ken tietää... Ehkä löytäisimme sitä kautta paremman keskusteluyhteyden?

Mutta joo... En toivo riitoja! Enkä tappeluja! Enkä sitä, että jommalla kummalla olisi paha olla suhteessa! Meillä menee nyt ihan hyvin, niin hyvin, kuin tilanne antaa myöden. Ja toivonkin meille mukavia perhehetkiä. Vähän omaa aikaa itselleni silloin tällöin. Ja sitä että joskus pääsisimme myös yhdessä jonnekin kahdestaan, vähän niin kuin treffeille! Vieläköhän mieheni saisi sukat pyörimään jalassani, kun saisimme rauhassa viettää aikaa yhdessä, oikein pitkän kaavan mukaan  ;)


"Nelistään nauretaan ja nautitaan elämästä, joka maistuu nyt isona perheenä entistä paremmalta!"



2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi =)