s Mammalaiffii: Elämäntapamuutos: Kesäkuun tulokset ja fiilikset

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Elämäntapamuutos: Kesäkuun tulokset ja fiilikset

Taas on monta viikkoa mennyt eteenpäin ja parin viikon plussien (yht. 0,9 kg) jälkeen, sain vihdoin laskusuunnan takaisin tällä viikolla =) Kiitos Fit Power Finlandin ruoka- & kuntoohjelman =) Kyseessä on lomaohjelma, jonka kunto-osuus on sellainen, jonka voi tehdä missä vain, kunhan ottaa kuulan ja kuminauhan mukaan =) Enää tätä ihanuutta ei myydä, mutta heillä on myös muita kivoja valmennuksia, jotka ainakin minua kiinnostavat, koska hinta-laatusuhde on todella hyvä!

Tuntemukset ovat olleet hyvät liikuntojen jälkeen ja olen jopa jaksanut tehdä kaiken ja myös pienoinen juoksukipinä on havaittavissa. Mahtavaa! Sillä olen aina inhonnut juoksemista... Nyt mietin jo, että miksi ihmeessä? Vielä meen Intervalli -tyylillä, koska en jaksa 5 km putkeen juosta, mutta kyllä se kohta jo menee, siitä oon varma. Huomenna ajattelin mennä testaamaan hyppyrimäen portaat ja vetää vähintään puolen tunnin aerobisen treenin siellä ja josko jaksamista löytyy, niin jatkan pidempään tai sitten teen HIIT treenin ihanan aurinkoisessa luonnossa =)

Ruokavalio on monipuolinen ja tykkään kovasti aamupalasta, koska ateriavaihtoehtoja on siinä useampia ja näin ollen voin vaihdella aamiaista välillä ja mikä mukavinta: Mä saan syödä REAL -leipää aamupalalla, jos sen vaihtoehdon valitsen =)

(cc)


Vieläkään ei ole se kymppikynnys mennyt rikki, mutta en enää kaukana ole! Siihen on enää 2,7 kg ja annan luvan itselleni ostaa seuraavan treeniasun H&M:ltä, kun se rikki menee =) Se olkoon palkintoni, koska vähän väliä himoitsen niitä ihania vaatteita ja nyt noi ostamani vaatteet ovat selvinneet testeistäni ja ovat aivan ihanat päällä treenatessa. Muistatteko vielä, kun esittelin ne teille viikolla 20? TÄSTÄ pääsee näppärästi vilkaisemaan, että mimmosista vaatteista puhun. 


Tämän hetken elämäntapamuutostilanne:


Paino: - 0,7 kg ( yht. - 11.7 kg)

Vyötärö: - 1,5 cm (yht. - 8,5 cm)

Lantio: - 4,5 cm (yht. - 8 cm)


Nyt muuten varmaan moni ihmettelee, kun aloin taas noudattamaan uutta ruokavalio- & kunto-ohjelmaa, että mihin joutui karppaus?! Niinpä niin... Karppiriisi = ei ikinä enää, Karppipasta = kuin kumitossua söisi, Karppisipsit = maistui niin paljon possun läskiosalta, ettei mun makuaisti moista kestänyt (joku toinen toki varmasti tykkää).... Pizzapohja-aineksia en oo vielä kokeillut, enkä sitä leipäjauhetta, karppisokeri on ihan ok makuista ja sitä käytän todennäköisesti jatkossakin ja Karppi hasselpähkinälevite = SuperNAM!!!

Mutta joo, karppaus ei ollu ihan mun juttu! Vähähiilihydraattisuus on se mun juttu, koska sokerit aiheuttaa mulle alakuloisuutta ja aiheuttaa mun olkapäälle pikkupirun, joka pyytää sokeria kokoajan lisää ja lisää ja siitä ei sitten tule loppua millään! Ja pahuksen samanmoinen pikkupiru alkaa sitten latelemaan tekosyitä, miksi ei tarvi lähteä lenkille tai liikkumaan ja sitten sen jälkeen musta tulee täysin sohvaperuna! EI KIITOS!


Haluan teillekin jakaa liikkumisen iloa kesään ja tässä on mun kesävinkit hyvään oloon:


  1. Liiku helteellä niin, ettet vaadi kropaltasi liikaa. Eli leppoisasti maltilla ja omaa kehoa kuunnellen. Muista nesteytys! Vältä äärimmäisen rasittavia liikuntalajeja, jos on helle. Mutta jos on viileämpi päivä, niin suosittelen esimerkiksi Body Combattia harrastamaan ulkosalla =) Siitä tulee huikeen hyvä fiilis!
  2. Pukeudu mahdollisimman mukaviin vaatteisiin eli unohda ne kalliit hittikuteet kaupan hyllylle ja valitse ne vaatteet jossa viihdyt/tuntuvat hyvältä. Jos sinulta kumminkin löytyy kohtia, jotka tuppaavat hiertämään (kainalot, reiden sisäsyrjät), niin pukeudu niistä kohtaa tiukasti ja saumattomasti. Itse oon rakastunut juoksutrikoihin, mutta paita saattaa vaihdella, koska laitan sen, joka milloinkin tuntuu musta mukavimmalta.
  3. Pukeudu vaaleisiin vaatteisiin, jottei aurinko paahda voimiasi pois.
  4. Muista turvallisuus: Aurinkolasit. Aurinkosuoja tarpeeksi aikaisin laitettuna, että se ehtii imeytyä kunnolla. Päähine. Nesteytys: 1-2dl 20 minuutin välein on oikein hyvä määrä ja olisi hyvä, että nesteessä olisi vähän suoloja mukana (esim. laimeaa urheilujuomaa tai sitten yksinkertaisesti laitat hieman suolaa veden joukkoon).
  5. Liiku kesällä ulkona. Käytä hyödyksi luonnon tarjoamia tasanteita, kiviä jne. Saat samalla piristävää raitista ilmaa, saat kunnon hien pintaan, saat nauttia kauniista maisemista, saat kauniin rusketuksen ja saat mahdollisuuksien mukaan omaa aikaa ja suorituksen jälkeisen suihkun jälkeen sulla on niin upea olo, ettei parempaa ketään voisi toivoa =)
  6. Jos et pääse irti lapsista syystä tai toisesta, niin ota ja liiku heidän kanssaan! Meidän piha-aktiviteetteja on mm. seuraavia: typyt rattaissa puhaltelemassa saippukuplia ja äiti juoksee hiki päässä rattaita työntäen Intervallia. Näin mulla on myös juttuseuraa koko matkan ajan ja myös tsemppareita! Jos kehtaan pysähtyä, kuuluu: "äiti, meeään meeään... ÄITI!!". Ison rantapallon heittely ja pelaaminen laajalla nurmikkoalueella. Tytöt saa potkii minne haluu ja minä juoksen sitten ympäriinsä palloa palauttamassa ja läski itkee ;) Leikkipuistotreeni: Sisältää mm. tyttöjen nostelua paikasta toiseen, keinussa vauhtia antaessa, joka välissä kyykkyliike, hyppy, potku taakse, haarahyppy, vartalon kiertoja yms. Hiekkalaatikolla, josko sattuu olemaan kavereita, ettei itse tarvi tehdä hiekkakakkuja mukana, niin sitten ei muuta ku steppaamaan! Hiekkalaatikon reuna on hyvä steppilauta ;)

Toivottavasti näistä oli jollekin jotain iloa =) Näin mä toimin, ehkä säkin voit kokeilla?



#elamantapamuutos #laihduttaminen #painonpudotus #weightwatchers #loosingweight #lifechange #fitpowerfinland

4 kommenttia:

  1. Waude! Liikuntakärpäsen purema tuntuu uskomattoman hienolta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu =) Vihdoin meen innolla lenkillekin, koska tiedän, että saan siitä hyvän olon =)

      Poista
  2. Sinut on haastettu. :)

    http://pikku-bambin.blogspot.fi/2015/07/the-liebster-award-nro-2.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi =)