s Mammalaiffii: Vieraskynäilijäpostaus: Äitinä ainokaiselle

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Vieraskynäilijäpostaus: Äitinä ainokaiselle

Äitinä ainokaiselle.


Hei, minä olen Hanski ja minulla on 2,5v tytär Lilli. Hän on ainoa lapseni eikä tilanteeseen ole lähiaikoina tulossa muutosta, sillä olen sinkkumamma ja yksinhuoltaja ainokaiselleni. 


Usein kuulee puhuttavan Ainoanlapsensyndroomasta, jossa ainoana lapsena kasvava ihminen muuttuu itserakkaaksi ja ahneeksi vanhempiinsa sidotuksi surkimukseksi, joka ei osaa jakaa tai tehdä mitään itsenäisesti. Ainoita lapsia säälitään, vanhempia arvostellaan ja ties mitä... 

Jouduin tuossa viime viikolla lisäksi kuuntelemaan bussissa, miten tuiki tuntematon kertoi, että olisi mieluummin tehnyt abortin kuin tarkoituksella yksinäisen lapsen. Olen kuulemma myös itsekäs ihminen, kun pakotan lapseni käsittelemään yksin tulevan kuolemani ja hautaamaan minut. Niin, eihän sitä tiedä koska kukakin kuolee ja kuka kuolee ensin, mutta en usko kenenkään tekevän kiusallaan lapsia hautaamaan itseään. Ja tosiasiassa, jos kuollessani minulla ja Lillillä ei ole muita kuin toisemme, olen epäonnistunut elämässäni ja Lillin kasvatuksessa.


Niin, toiset haluavat tietoisesti yhden lapsen, toiset monta ja toiset pysyvät lapsettomina. Jotkut taas haluavat enemmän lapsia kuin on suotu, mutta aina toiveet eivät toteudu. Minäkin halusin ja haluan edelleen monta lasta, mutta olen eronnut Lillin isästä eikä uutta isäkandidaattia ole näköpiirissä. 

Eroni jälkeen maailma pysähtyi hetkeksi ja keskityin siihen mitä minulle täydellisestä perheestäni jäi: eli tyttäreeni. Hän on maailmani napa, syyni herätä aamuisin ja kaikkea muuta kliseistä. 

Teemme kaiken yhdessä olosuhteiden pakosta, hän osallistuu mielellään äidin juttuihin ja ottaa äidin mukaan omiinsa. Tänään esimerkiksi ommeltiin yhdessä (tai no Lilli piirsi pöydän ääressä) ja sen jälkeen katsottiin Nalle Puh – ohjelmaa sylikkäin. Hän saa lähes poikkeuksetta jakamattoman huomioni kotona, enkä koe, että sitä pitäisi rajoittaa. 

Tiedostan äitinä, ettei lasta pitäisi hemmotella, passata pilalle tai turmella tietoisesti mitenkään muutenkaan. On kuitenkin tosiasia, että vähävaraisemmankin vanhemman on helpompi vaatettaa ja lelliä ainokaistaan kuin vaikkapa kolmea lasta. Lisäksi Lilliä hemmotellaan perheeni ja läheistenikin toimesta, sillä hän on ainoa lapsenlapsi, ainoa täditettävä/enotettava ja ainoa lapsi ystäväpiirissäni.

Mitä voin siis tehdä estääkseni Lillin sosiaalisen ja emotionaalisen turmeltumisen veljien ja sisarten puuttumisen vuoksi? 

Hankkiutua paksuksi ensimmäiselle kaksilahkeiselle vastaantulijalle? Kyllä, sehän olisikin hyvä idea tehdä lapsia vain siksi, että Lilli tarvitsee sisaruksia! Uskokaa tai älkää, tälläisiä ehdotuksia olen kuullut nyt pari kuukauden aikana useampiakin. 
Jos totta puhutaan, en näe mitään syytä miksi olisi ongelma, ettei alle kouluikäisellä lapsellani ole (vielä) sisaruksia. Lilli on alle 3v, minä olen 25v ja meillä molemmilla on vielä elämää edessä sen verran, ettei voi varmaksi sanoa jääkö Lilli ainokaiseksi. Voihan olla, että vaikken minä saisi enempää lapsia, exä voi saada. Niin tai näin, Lilli saa sosiaalisia virikkeitä päiväkodissa, jossa hän aloitti maaliskuun lopussa ja muusta, itsekkääksi/lellityksi/ kasvamisesta tms ei voi sanoa varmaksi olipa perhetausta millainen tahansa.

Onhan se surullista ja haikeaa, etten voi tarjota lapselle ehjää kotia ja sisaruksia tässä elämän vaiheessa. En kuitenkaan usko sen pilaavan Lilliä ihmisenä.

Lilli on luonnollisesti aina ollut ainokainen ja silti hän osaa osoittaa anteliaisuutta, jakaa ja ottaa muut huomioon siinä määrin kuin kuka tahansa kaksi ja puoli vuotias. Aluksi hän jännitti päiväkerhossa ja päiväkodissa muita lapsia, mutta nyt kun hän on tottunut, ei ole mitään ongelmaa sosiaalisten suhteiden luonnissa. Hän on empaattinen ja kiltti lapsi, varma itsestään ja itsenäinen. Ei tosiaankaan äidin jalassa roikkuva takiainen, niinkuin olen kuullut stereotyyppisen ainoan lapsen olevan.


Mutta ehkä olen vain puolueellinen, sillä minulle oma tyttäreni on aina täydellinen <3

Hanski 

Lue lisää omasta blogistani Kaiken takana on äiti. tai minun ja kuuden muun mamman yhteistyöblogista Mammaliigasta.

5 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän hyvä teksti!! :') Oon kyllä ihan pöyristynyt miten joku kehtaa tulla tuommoisia puhumaan.. tunnen monta aikuista, jotka on olleet perheensä ainokaisia eikä heistä suinkaan ole tullut millään tapaa turmeltuneita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä olen oppinu täs 3v aikana että kun olet avoimesti sellainen kuin olet, kenellä tahansa on oikeus tulla arvostelemaan. Ihminen on sellainen kuin on ja se onko sisaruksia 0-10 ei kerro ihmisestä vielä mitään :) stereotypiat ja ennakkoluulot on yleisiä ja ne on helppo kaivaa esiin kun ei ole omaa kokemusta :/

      Poista
  2. Minäkin olen vanhempieni ainoa lapsi ja kyllä täytyy sanoa, että loukkaantuisin moisista kommenteista, joita olet saanut. Miten joku kehtaa?

    Vaikka olenkin ainoa lapsi, en tunne olevani mitenkään itserakas, ahne enkä varsinkaan vanhempiini sidottu luuseri. En myöskään kaipaa sisaruksia (joskus koulussa kaipasin, kun olin koulukiusattu) itselleni tai siis onhan mulla siskopuoli, jota kyllä sanon siskokseni, enkä puolikkaaksi. Hän vaan asuu kaukana, joten ei pystytä olemaan tekemisissä niin paljon, kuin haluaisin. En myöskään ole turmeltunut, enkä hemmoteltu. Jo pienestä lähtien tienasin omat taskurahani mansikka- & hernepelloilta =)

    Tärkeämmäksi katsoisin, että ihmisellä/lapsella olisi edes yksi hyvä ystävä, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Alussa se on yleensä äiti, mutta jossain vaiheessa vaihtuu oman ikäluokan ystävään.

    Sinä oot hyvä äiti lapselles ja se riittää! Hän varmasti ihailee ja kunnioittaa sinua. Näkeehän sen jo blogisi kuvistakin =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi =)