s Mammalaiffii: Inkan synttärimatka Lapsimessuille Helsinkiin

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Inkan synttärimatka Lapsimessuille Helsinkiin

Tänään se sitten tapahtui! Mun pienestä tytöstä tuli jo 3 vuotias "iso tyttö"! Inkan synttäreiden kunniaksi hain jokusen aikaa sitten bloggaajaksi Lapsimessuille ja kävi niin onnellisesti, että pääsin. Loistavaa! Nyt oli Inkan virallisen syntymäpäivän ohjelmaksi jotain aivan upeeta tiedossa.

Tänään aamulla Aino heräsi taas kerran jo viiden aikoihin ja herätti myös isosiskonsa jo ennen kuutta mölinöillään. Huoh... Onneksi oli tiedossa mukava synttäripäivä Inkalle =)

Teimme aamurutiinit, söimme aamupalan ja sitten pakkasimme kassit ja starttasimme matkalle Helsingin Messukeskukseen. Matka oli pitkä, mutta tytöillä se meni mukavasti, kun he nukkuivat noin puolesta välistä aina perille saakka. Olin niin tyytyväinen, sillä messuilla olisi vaikka minkälaista touhua ja nyt kun tytöt nukkuivat, niin jaksaisivat myös paremmin messuilla!

Saavuimme perille ja tapasimme mieheni vanhemmat, jotka olivat tulleet meidän kanssamme viettämään aikaa messuille. Minä käväsin lehdistökeskuksessa ylhäällä viemässä meitin takit ja hakemassa tiedotteita ja sitten pääsimme nautiskelemaan messuannista =)


#sodastream

Kun lehdistökeskuksesta messuille takasin palailin, niin minua odotti heti ystävällinen Sodastream -konsultti ja tarjosi minulle kuplivaa juotavaa (veriappelsiinin makuista). Ja tarttee kyllä todeta, että siinä vaiheessa se maistui pahuksen hyvältä pitkän ajomatkan jälkeen! Ja taisi muuten tuo kapseleilla toimivan Sodastreamin kuplajuoma olla parempaa, kuin mitä meitin kotona olevalla pystyy tekemään.


Minä vaihtamassa Ainon vaippulia, mutta neitokainenhan halusi tsekata kaiken kivan läpi, jota kojusta löytyi ;) #libero

Pitkä matka, kun tosiaan meillä oli takanapäin, niin oli neitokaisten hoitotilanne myös sellainen, että vaipat oli vaihdettava. Onneksi messuilta heti ensimmäisenä löytyi Liberon vaipanvaihtopiste, joka ei enää parempi olisi voinut olla. Kaikkea löytyi. Jopa sinkkivoidetta...

#meandi

No, sitten päästiin oikein kunnolla messuilemaan. Ensimmäisiä vastaantulleita ilmestyksiä oli tämä me&i:n ständi, jossa oli aikamoiset penkojaiset. Juurikin siksi, ei mieleni tehnyt pujahtaa sankkaan joukkoon, vaan totesin omat miikkarin vaatteeni ostavani sitten alennusmyynneistä jossain välissä.

Perhefoto meistä. Ei kauheen onnistunut, mutta ainoa, jossa on koko perhe.


#toysrus #toptoy

Messuilla oli ihanan paljon touhuttavaa ja vaipanvaihtojen jälkeen aikaamme menikin todella paljon tässä ihanassa Toysrusin Top Toy -kohteessa, jossa oli touhua molemmille tytöille. Näytti moni muukin siitä tykkäävän =) Suosittelen, jos olet menossa ihan pikkuisen kanssa messuille! (Huomenna vielä ehtii (klo 9-17)!


#poliisi #pelastuslaitos

Sekä poliisi että pelastuslaitos oli järjestäneet kivoja tapoja lapsille tutustua heidän toimintaansa. Poliiseilla oli aivan ihana ja halattava maskotti ja pelastuslaitoksella pääsi liukumaan paloautosta ulos ja siitä sai palkkioksi paloauto -päähineen. Myös paljon muuta kivaa oltiin keksitty... Käyppä kurkistamassa ;)



Erittäin suosittu oli myös tämä pitkäjalkainen mies, joka väsäsi mitä ihmeellisempiä asioita pitkistä ilmapalloista. Itse ei ehditty moista ihanuutta hakemaan, kun Inkalla oli jo hurja kiire katsomaan seuraavaan kohteeseen.

#särkänniemi #tykkimaki #linnanmaki #muumimaailma #pakilanvisa

Myös huvipuistot tarjosi lapsille paljon nähtävää ja Inka olikin kaikkea innokkaasti kokeilemassa. Tosin noita upeita hahmoja neitokainen vieläkin pelkää, vaikka esimerkiksi Särkänniemen Herra Hakkaraisen tarinan hahmot ovat hänen suosikkejaan.

Myös urheiluseurojen liikuntakohteita oli useampia, mutta Inkan suosikiksi muodostui Pakilan Visan koripallon heitto.


#muumimaailma #muumit #muumimammanyllatysjuhlat
Seuraavaksi menimme katsomaan Muumimamman yllätysjuhlat -muumishowta. Siellä Pikku Myy laulatutti ja leikitytti muumien kanssa lapsia samalla, kun he esittivät show:nsa. Aivan ihana show! Suosittelen!

Jos olet menossa sunnuntaina messuille, niin Muumishow esitetään klo 15 =) Ja se kestää noin vartin.

#katinmussukat #gugguu #silverjungle #metsola #ellajaebba

Messuilla oli äitinkin silmille todella paljon ihailtavaa. Vaatteita oli pienokaisille myytävänä toinen toistaan ihanempia ja messuille olisi saanut varmasti menemään satasia useamman, josko olisi lähtenyt hankintamielellä ständeille katsomaan vaatteita ja muita ihanuuksia. Laitoin tuohon kuvaan ne, jotka minua mielyttivät eniten.

Jos sinä kävit messuilla tai olet menossa, niin mitkä sun mielestäs oli kaikkein ihanimpia vaatelöytöjä messuilta?

#vallila

Tää oli ihan pakkokuva ottaa! Mä rakastuin tähän värimäärään ihan täysin, mutta samaan syssyyn totesin, että tulipa tästä ihana unelma. Unelma saada tyttöjen huoneeseen Vallilan verhot ja matto. Unelma on tosin vielä kaukainen, mutta ehkä joku päivä mulla on varaa moisiin ihanuuksiin!

#modelexpo2015

Poikkesimme myös Modelexpon puolella, sillä tiesimme siellä olevan lapsille kaikennäköistä mukavaa nähtävää. Pienoismalleja isoista koneista =) Ja voi sitä mielenkiintoa mikä Inkassa ja Ainossa heräsi. Molemmat tuijottamalla tuijottivat hienoja koneita, jotka tekivät töitä kuin isot koneet. Ja sitten vielä toivat tyttöjen viereen yhden rekan, jonka luukun aukaisivat siinä hienosti. Inkan suusta kuului "vauuuuuuu...". Oli varmasti oikein loistava synttärikokemus sekin =)

Inka 3v synttärisankari jätskillä.

Ja tarvihan sitä vielä käydä synttärijätskillä vähän herkuttelemassa. Ja tais olla pehmis hyvää, kun molemmilta tytöiltä kuului vaan "nam nam nam" =)

Tämän jälkeen tytöille iskikin niin väsymys, että oli meidän aika lähteä kotimatkalle. Lapsimessut antoi meille runsaan mitoin upeita elämyksiä, kokemuksia ja ihailtavaa! Kiitos!

Tytöt lähdössä kotimatkalle. Molemmat oli ihan väsyneinä sitä mieltä, että tää ei voi olla totta, me halutaan vielä leikkii! Ens vuonna sitten uudestaan...
Messulöytöjä. #miinajamanu

Messuilta mukaamme ei tarttunut kuin kuvan opukset: Miinan ja Manun Juhla Aapinen ja Väritä oma aapinen -vihkonen. Ja Katin Mussukoiden kojulta sain mukaani tuotekassin, jonka sisällön te pääsette näkemään huomenna, kun esittelen uuden yhteistyökumppanini teille =)

 

Toivottavasti kaikilla muillakin oli yhtä hauskaa kuin meillä! 


Ja oikein ihanaa messuilua niille, jotka sinne ovat huomenna menossa!




#lapsimessut #helsinginmessukeskus #modelexpo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi =)