s Mammalaiffii: UHMAIKÄ! Mikä? Milloin? Miksi? Miten toimia?

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

UHMAIKÄ! Mikä? Milloin? Miksi? Miten toimia?

Kävin tänään esikoiseni kanssa muskarissa. Meillä oli jäänyt monta viikkoa väliin meidän sairastelujen takia ja ajattelinkin, että nyt saattaapi mennä mukavasti. Mutta ei...

Eihän Inka tehnyt mitään leikkiä ja laulua, niin kuin opettaja neuvoi ja minä kannustin. Vaan käytös oli sellaista penkillä puoliksi notkumista, lattialla pyörimistä, jatkuvaa karkailua ja mikään ei tuntunut kiinnostavan neitokaista, vaikka kuinka yrittI houkutella leikkimään mukaan.

Täytyy myöntää, että minua oikein harmitti, koska tuli sellainen olo, että olimme menneet muskariin turhaan ja olimme lähinnä häiriöksi muiden kivalle leikkimiselle ja laulamiselle.

Mutta nyt kotiin päästyäni, kun selitin neidin touhuja miehelleni, niin aloin tarkemmin ajattelemaan asiaa... ja mieleeni alkoi herätä monia kysymyksiä: Mitä uhmaisuus oikeasti on? Miksi? Kuinka kauan moinen saattaapi kestää? Ja miten tulisi toimia (teenkö jotain väärin)? Ja siitähän sitten sain ajatuksen kirjoittaa blogikirjoituksen uhmailusta =)

Meidän oma kokemus tähän asti

Inka on nyt reilu 2,5 vuotias reipas, touhukas ja hellyyttävän ihana ja hassuttelija neitokainen, jolla uhmailu nostaa aina välillä päätään kiltin ja ihanan tytön ominaisuuksien takaa.
Kuva: Pia Holm, Pilttipiiri
  • "EI!" On erittäin usein ja voimakkaassa käytössä hänen sanavarastossaan (joka on vielä suhteellisen pieni kumminkin. Ehkäpä juurikin siinä yksi syy.). Jos hän on uhmapäällä, niin kaikkiin kysymyksiin vastaus on EI. 
  • Toinen vahva on "MUN!" sana. Joskus hän kyllä sillä leikitteleekin, mutta välillä on kyse uhmasta. 
  • Vaatteita riisuessa ja päälle puettaessa heittäytyy erittäin lötköksi tai juoksee karkuun. Illalla ottaa sukat pois ja heittää sängyn taakse lattialle, vaikeimpaan mahdolliseen paikkaan.
Siinä nyt oli muutamia tilanteita ja tosiaan, meillä ei varmastikaan ole uhmailua pahimmillaan. Esimerkiksi kauppareissut menee edelleen ihan ok ja muutenkin sosiaaliset tilanteet, kunnes neitokainen tulee kanssakeskustelijan kanssa liian tutuksi... Sitten alkaa neidin draamataito tulla pikkuhiljaa esiin.

Joskus uhmaisuus rasittaa mieltä kovastikin ja ei millään moista jaksaisi. Mutta ajatus pakollisesta kehitysvaiheesta, jossa lapsi itsenäistyy, hakee tunteisiinsa reagointitaitoa ja sitä myötä myös omatunto pikkuhiljaa kehittyy, niin kyllä kaiken kestää ja yrittää jopa rohkaista lastaan ilmaisemaan tunteitaan. Ja eikös se niin ollut, että 2,5 vuotias ei vielä varmuudella tiedä, että mikä milloinkin saattaa harmittaa eli että mistä kiukku johtuu? Ollaankin kysytty Inkalta välillä, että onko sinulla nälkä, väsyttääkö, harmittaako joku jne. Ja joskus kysely tuottaa tulosta ja löytyy harmituksen syy =)



Mutta keräämääni tietoon... Tällaista tietoa löysin:


Mitä uhmaikä on ja kuinka kauan se kestää?

Uhmaiällä on useita nimiä kuten itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä. Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4–5-vuotiaana, osalla jo aiemmin.

Uhmaikäinen elää myllerryksessä, jossa vanhemman tehtävä on ohjata lapsi oikealle uralle, opettaa sietämään rajoituksia ja tukea oman tahdon kehittymistä. Selkeät rajat ja rutiinit ovat A ja O.

Miksi uhmaikä tulee?

Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.

Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana mm. omantunnon kehittymiselle.

Jos lapsi ei kuitenkaan missään vaiheessa ala osoittaa merkkejä oman tahdon kehittymisestä, kannattaa asia ottaa puheeksi neuvolassa.

Kuinka pitäisi toimia, kun joka asiaan vastaus on EI?

 - Lapselle on hyvä antaa pieniä mahdollisuuksia tehdä valintoja ja opetella omaa tahtomistaan. Hän voi valita itse kahdesta paidasta tai ottaako tumman vai vaalean leivän.
Kiukkua voi myös helpottaa, kun asiat kerrotaan hyvissä ajoin: ”Saat tehdä vielä kaksi hiekkakakkua, sitten lähdetään”. (tätä ollaan käytetty ja se todellakin TOIMII).

Joskus lasta auttaa se, että aikuinen muuttaa hieman omaa toimintaansa, vaikka se sotisikin totuttua tapaa vastaan. Kaikessa ei tarvitse olla täysin ehdoton, vaikka rutiinit ja rajat ovatkin tärkeitä ja auttavat lasta vaikeassa iässä.

Tarpeellinen seinä (pilttipiiri)

Vanhempien tehtävä on olla vankka seinä, joka edustaa todellisuutta ja johon uhmaikäinen kerran toisensa jälkeen törmää. Mitä vakaammin vanhempi kestää sen, että häntä vihataan ja rakastetaan samanaikaisesti, sitä paremmin lapsikin oppii sietämään omaa raivoaan. Hiljalleen kiukku kesyyntyy.

Uhmallaan lapsi hakee varmuutta siitä, että häntä rakastetaan myös raivopäisenä riiviönä. Vanhempien rakkauden säilyttäminen on lapsen tärkein motiivi ja uhmaikäinen kokee jo rakastavansa vanhempiaan.

Ilman hyväksyntää lapsi ei tule kohdatuksi omana itsenään eikä tiedä, mitä vihallaan tekisi. Jos viha koteloituu piiloon lapsen sisälle, tunteiden kehitys jää pahasti puolitiehen.

Jos aikuinen menee mukaan lapsen raivariin, lapsi kokee tunteensa entistä uhkaavammiksi. Vihan on oltava äärimmäisen pelottavaa, jos aikuinenkaan ei kykene sitä hallitsemaan.
Myös liian rankaiseva ja kontrolloiva suhtautuminen saa lapsen vieraantumaan tunteistaan. Nujerrettu ja alistettu lapsi saattaa kokea vihan sijasta lohduttomuuden, avuttomuuden ja yksinäisyyden tunteita.

Mikäli vanhempi perääntyy ja antaa lapselle kaikessa myöten, hän tulee kasvattaneeksi mahtavan pikku tyrannin, jolla ei myöskään ole todellista kosketusta omaan kiukkuunsa.

Huumoria ja järkeä

Vanhemmille voi olla yllätys, miten kestämättömältä lapsen primitiivinen raivo tuntuu. Se koskettaa aikuista suoraan oman vihan ytimeen ja itsehillintä on ankaralla koetuksella.

Suhtautumista saattaa helpottaa ymmärrys siitä, että aikuinen ja lapsi ovat samanlaisen raivon vallassa, mutta lapsi on ratkaisevasti aikuista avuttomampi ja keinottomampi.

Normaalisti uhmaiästä selviydytään terveen järjen avulla. On tilanteita, joissa omia reaktioitaan ei ehdi harkita ja toisia, jotka sujuvat mallikelpoisesti.

Lapsen kannalta on olennaista, että häntä ei hylätä eikä jätetä yksin vaikeiden tunteidensa kanssa. Rajattoman raivon vallassa olevan lapsen kokemus omasta minuudesta ja olemassaolosta saattaa hajota.

Silloin aikuisen luja syli antaa lapselle käsinkosketeltavia rajoja ja turvallisuutta. Jos sylissäpitäminen ahdistaa lasta entisestään, siitä on viisainta luopua ja kokeilla jotakin muuta.

Kotikonsteiksi kelpaavat kaikki huumorin, leikin, tarinoiden ja satujen luovat mahdollisuudet. Pääasia on, että tilanne tuntuu lapsen mielestä olevan aikuisen hallinnassa.

Vaikka lapsella on oikeus vihan tunteeseen, hän ei saa käyttäytyä miten tahansa. Vanhempien tehtävä on rajoittaa lasta ja neuvoa hänelle vaihtoehtoisia toimintatapoja.

Hankaluudestaan huolimatta uhmaikäinen tarvitse myös kaiken sen ihailun, mikä vanhemmista irtoaa. Hyvään vanhemmuuteen kuuluukin lapsen kehitysvaiheiden vaistomainen myötäileminen ja kannustaminen.
  • Asiantuntijoina lapsipsykoterapeutit Kristiina Ojanen-Järvikoski ja Raija Nykvist, Turku. 

Vinkkejä uhmaikäisen kanssa elämiseen (MLL mannerheimin lastensuojeluliitto)

 Alle on koottu vinkkejä siitä, kuinka kohdata, lieventää ja ehkäistä pienen lapsen uhmakohtauksia. Katso, olisiko joistain näistä apua teidän perheessänne!

1. Pieni lapsi tarvitsee aikuisen vastuunottoa ja päätösten tekoa. Aikuinen päättää esim., milloin mennään nukkumaan, syödään ja lähdetään ulos tai neuvolaan. Ota lapsi tarvittaessa syliin ja pue haalari päälle. Lapsella ei ole turvallinen olo, jos hänelle sysätään liikaa valtaa ja vastuuta.

2. Aikuisen asettamissa rajoissa lapsi voi tehdä pienempiä päätöksiä. Mahdollisuus käyttää omaa tahtoa vähentää uhmaamisen tarvetta. Anna lapselle mahdollisuus valita kahdesta vaihtoehdosta, jotka molemmat ovat turvallisia tai sopivia. Anna kiitosta onnistuneesta valinnasta.

3. Vaarallisia asioita kuten kuuman kannun kylkeä tai terävää veistä, voi kokeilla yhdessä vanhemman kanssa, ja jutella, miksi ne ovat vaarallisia.

4. Pienet lapset eivät pysty vastaanottamaan ja ymmärtämään pitkiä perusteluja. Lapsen kehitystaso huomioiden voit kertoa, miksi jokin asia on tietyllä tavalla.

5. Lapsen on vaikea ottaa vastaan pitkiä ja monimutkaisia käskyjä ja kehotuksia. Pilko ne pienempiin osiin. Vältä epämääräisiä käskyjä, kuten ”Käyttäydy kunnolla.” Kerro sen sijaan konkreettisesti mitä toivot lapsen tekevän: ”Syö voileipä pöydän ääressä.”

6. Älä kysy lapselta asioita, joita hän ei voi päättää, vaan kerro kuinka asia on. Kerro: ”Nyt on aika lähteä kotiin puistosta” sen sijaan, että kysyt ”Lähdetäänkö jo kotiin puistosta?” Protestikiukkua voi vähentää, kun asia kerrotaan hyvissä ajoin: ”Laske vielä kolme kertaa mäestä, sitten me lähdemme kotiin.”

7. Lapsen vaikeat tunteet nostavat helposti pintaan myös vastaavat tunteet vanhemmassa; kiukkuun tulee vastattua kiukulla. Tilanteet sujuvat kuitenkin yleensä parhaiten, kun pysyt rauhallisena. Vanhemman varmuus ja rauhallisuus rauhoittavat lastakin.

8. Älä uhkaa uhmassa taistelevaa lasta hylkäämisellä.

9. Ihaile lasta ja anna kiitosta hyvistä hetkistä ja uusista taidoista.

10. Arjen rutiinit, kiireetön yhdessäolo ja hellyys luovat hyviä raameja päivään.

11. Kun raivokohtaus yllättää, muista, että ne ovat osa kehitysvaihetta, eikä kyse ole häiriöstä, lapsen tahallisesta ilkeydestä tai huonosta vanhemmuudestasi.

12. Kaupassa voit antaa lapsesi huutaa ostoskärryssä, ja hoitaa ostoksesi loppuun. Totea lapsellesi, että tätä taitaa kovasti harmittaa. Älä piittaa muiden tuijotuksista, vaan sano itsellesi rauhallisesti: ”Olenpa minä hyvä ja viisaasti lapseni kasvua tukeva vanhempi!”
Joissain tapauksissa joudut ehkä kävelemään rauhallisesti lapsi kainalossa kaupasta ulos, mutta silloinkin voit kiitellä itseäsi. Muiden ihmisten arvostelut ja ihmettelevät katseet voi jättää omaan arvoonsa, kun joutuu taltuttamaan uhmakohtausta julkisella paikalla.

13. Uhmakohtauksessa lapsi on suurten tunteiden vallassa. Älä vähättele tai pilkkaa tunteita. Voit sanoittaa niitä lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Konkreettinen turva ja rajat eli aikuisen rauhallinen ja turvallinen syliote voivat rauhoittaa. Etenkin jos lapsi vahingoittaa itseään, muita tai tavaroita, tarvitaan sanojen lisäksi kiinnipitämistä, jotta lapsi rauhoittuu. Kiinnipitämistä ei kuitenkaan saisi pitkittää jos lapsi ei rentoudu sylissä vaan jatkaa rimpuilua, eikä se voi olla rangaistuksen väline. Jos lapsi ei rauhoitu sylissä, voit sanoa lapselle, että ”etsi sellainen paikka missä sinun on hyvä olla”. Paikka voi olla esimerkiksi oma sänky tai säkkituoli, tai peitoilla tehty maja pöydän alla. Kerro lapselle, että asetut hänen viereen tai lähelle istumaan. Kerro myös, että sitten kun lapsesta siltä tuntuu, voitte jutella tai lapsi voi tulla syliin.

14. Huumori, luovuus, kekseliäisyys, leikki, sadut ja mielikuvitus ovat hyviä avuja kasvattajalle. Huumori ei kuitenkaan saa olla lasta pilkkaavaa: naura lapsen kanssa, älä lapselle.

15. Voit ehdottaa hienotunteisesti yhdessä tekemistä, kun lapsi haluaa tehdä jotain, joka on vielä liian vaativaa. Painavasta mehukannusta voidaan pitää kiinni yhdessä ja kaataa mukiin mehua tai taltuttaa vikuroiva sukkahousun lahje jalan mentäväksi.

16. Järjestä koti sellaiseksi, että siellä voi leikkiä ilman, että koko ajan täytyy kieltää tai varoa jotain.

17. Jos oma pinna kiristyy liikaa, voi olla hyvä laittaa lapsi hetkeksi jäähylle vaikkapa omaan huoneeseen tai vetäytyä itse sivummalle ja rauhoittaa omat tunteet. Itseään tai esineitä vahingoittavaa lasta ei kuitenkaan voi jättää yksikseen.

18. Alkavan kiukun hetkellä lapsen huomion voi suunnata uuteen asiaan. Voit myös alkaa kaikessa rauhassa puuhata jotain mielenkiintoista ja katsoa, lähtisikö lapsi mukaan. Voit myös tehdä jotain yllättävää, vaikka kuperkeikan, ja saada lapsen unohtamaan kiukkuolon.

19. Moite, uhkailu ja rangaistukset eivät ole rakentavia aseita uhman kohtaamiseen.

20. Keskustelkaa tilanteesta raivokohtauksen jälkeen rauhassa. Lapsi voi olla uupunut, surullinen ja kokea syyllisyyttä. Yhteinen mukava tekeminen ja sylittely auttavat ymmärtämään, että kaikki on taas hyvin, ja lapsi on vanhemmalle edelleen rakas.

21. Lapselle voi kertoa, mitä seurausta yhteisten tärkeiden sääntöjen rikkomisesta on. Esim. näin:
a. ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Siitä tulee iso sotku, kun maito roiskuu pöydälle. Äitiä harmittaa, kun äidin aika menee siivoamiseen eikä aikaa jää hauskemmille puuhille. Juo maitoa lasin reunasta. Katsohan näin.” Jos on hyvä hetki, voi antaa jatkoidean: ”Ruoan jälkeen voidaan maalata sormiväreillä, jos sinusta on kiva lotrata. Olisiko se mukavaa?”
b. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Lasta katsotaan silmiin ja varmistetaan, että saadaan huomio ja sanotaan jämäkästi mutta ystävällisesti, ei huutamalla: ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Äiti ottaa maidon pois, jos vielä työnnät sormet lasiin.” Jos lapsi lopettaa sotkemisen ja juo lasista, häntä kiitetään. Asiasta ei tehdä suurta numeroa.
c. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Juomalasi otetaan rauhallisesti sivuun ja lapselle kerrotaan, että hän saa kokeilla hieman myöhemmin onnistuuko juominen.
d. Lapsi saa raivokohtauksen ja alkaa huutaa …
Vanhempi pysyy rauhallisena ja kertoo lapselle: ”Sinua harmittaa, kun et saa nyt maitoa. Saat kokeilla juomista, kunhan olet ensin syönyt kolme lusikallista.”
Jos lapsi ei ole suuren raivon vallassa, hän saattaa sopeutua syömään ruokaansa jonkin matkaa ja saa sitten kokeilla juomista uudestaan. Hienosta juomisesta voi antaa kiitosta.

Suuren raivon iskiessä tavaroiden ja ruoan heittely estetään, lapsi otetaan syliin.
Lapsi saattaa heittäytyä lattialle huutamaan. Vanhempi voi kertoa, että hän jatkaa syömistään, ja lapsi on tervetullut pöytään, kun hänestä tuntuu, että hän haluaa jatkaa syömistä. Vanhempi voi syödä ja antaa lapsen huutaa; vanhempi on kuitenkin saatavilla ja valmis sylittelemään ja sopimaan, kun lapsi haluaa.

Syötyään vanhempi voi ottaa huutavan lapsen lattialta syliinsä, istua mukavaan tuoliin, pidellä lasta sylissä varmoin mutta hellin ottein, vaikka lapsi rimpuilisi, ja jutella rauhoittavasti: ”Sinulle tuli iso harmi. Niitä joskus tulee, se ei ole vaarallista. Istutaan tässä yhdessä rauhassa, kyllä paha mieli vähitellen häviää.” Rauhoittumisen jälkeen voidaan palata pöytään syömään ruoka loppuun. Edelleenkään sormia ei saa työntää maitoon.

Noin! Toivottavasti tiedoista oli teille apua! Löysin ne MLL ja Pilttipiirin sivuilta ja kokosin ne teille tähän yhteen. Tsemppiä ja voimia jokaiselle taaperoarkeen!

Muistakaahan: ON NE IHANIA JA RAKKAITA, vaikka välillä vähän vaikeita aikoja onkin =)


Lähteet

http://mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit

http://pilttipiiri.fi/jutut/lapsen-kehitys-ja-terveys/


Kirjallisuutta

Arajärvi T. 1999. Hyvä lapsuus vauvasta koululaiseksi. Ajatus-kirjat. Karisto.

Furman B. 2003. Muksuoppi : ratkaisun avaimet lasten ongelmiin. Tammi.

Furman E. 1993. Auta lasta kasvamaan. Yliopistopaino.

Gottman J. 1997. The heart of parenting. How to raise an emotionally intelligent child. Bloomsbury Publishing Plc. London.

Greene R. W. 2000 The Explosive Child. Harper & Row Distributors, LTD.

Gyldén O., Hemánus K., Ikonen M., Kivinen R., Pyrrö S., Salovaara E. 2000.
Kaks’plus, pieni kasvatuskirja.

Heikkilä M., Luumi P. 2003 Rakasta lasta – suojele lapsuutta. LK-kirjat. Gummerus.

Karila I. 1977. Lapsen kanssa. Tietoa ja herätteitä lasten vanhemmille ja hoitajille. Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Kekseliäs kasvatus. 2001. Lastensuojelun keskusliitto.

Kinnunen S. 2003. Anna mun olla lapsi. Kirjapaja.

Litja T., Oinonen M. 2000. Mä en haluu. Leikki-ikäisen arjen pulmia. Edita.

Over the Top Behaviour in the Under Tens. National Family & Parenting Institute, London, UK.

Peltonen A., Kullberg-Piilola T. 2000. Tunnemuksu. Tunnetaitoja perheille ja kasvattajille. Kirjapaja.

Rönkä T. 1989. Kasvattajan kolme oppituntia. Kasvattajien aktivointikurssi. Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Sandberg S., Santanen S. Jansson A., Lauhaluoma H. 2002. Perhekoulun käsikirja. Käytännön opas vanhemmille. Barnavårdsföreningen i Finland r.f. – Suomen Lastenhoitoyhdistys.

Sinkkonen J. 1998. Lapsen kanssa hyvinä ja pahoina päivinä. WSOY.

Tahkokallio K. Kotipesän lämpöä etsimässä. Kirja vanhemmuudesta, rakkaudesta ja rajoista. WSOY.

Tasola S., Lajunen K. 1997. Käsikirja Vanhempana vahvemmaksi. Vanhempien valmennusohjelma. Kopijyvä.

Toimiva perhe –kurssin työkirja. 1999. Pääsuunnittelija Thomas Gordon, suomalainen laitos: Salminen P. ja Staffans T. Gordon Training International. Nuorten Keskus.


#uhmaikä #lapsi #1v #2v #3v #4v #itsenäistyminen #hellyys #vanhemmat #ongelma #ratkaisu #tuki #kehitys #kehitysvaihe #neuvola #ei #rajat #rakkaus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi =)